Viemärisaneeraus

Kun talosi viemäriputket on päivitetty kuluvalle vuosituhannelle, sinun ei tarvitse kantaa huolta putkirikosta tai tukosten aiheuttamista vesivahingoista.

Viemärisaneerausta lykätään usein turhan pitkään, koska pelätään vaivaa ja kustannuksia. Tänä päivänä viemäri pystytään kuitenkin saneeraamaan sujuvasti ja kustannustehokkaasti rakenteita rikkomatta. Työmäärä ja kustannukset ovat aivan eri luokkaa kuin silloin, jos vesivahinko on päässyt tapahtumaan. Saneerauksen tarvetta ei valitettavasti pysty päättelemään pelkästään putkiston iästä, mutta noin 25 vuotta vanhat viemäriputket alkavat olla jo riskiryhmässä. 

Viemärisaneerausta suunnitellessa kannattaa harkita myös putkiremontin tarve.

Me saneeraamme viemärisi viikossa

Olemme saneeranneet nykyaikaisella sukituksella valtavan määrän viemäriputkia ja meillä on menetelmästä pelkästään hyviä kokemuksia. Sukittaessa viemärit uusitaan pääsääntöisesti rikkomatta lattiaa tai muita rakenteita. Joissakin tapauksissa on tarpeen tehdä pieni paikallinen rakenneavaus. Sukitamme putket riskittömästi niin, että koko ”sukka” pysyy yhtenäisenä. Varmistamme lopputuloksen onnistumisen kuvaamalla koko viemäriverkon sekä ennen että jälkeen saneeraustyön.

Viemärin saneeraus sukittamalla ei aiheuta tarvetta muuttaa evakkoon, eikä remontti juurikaan haittaa asumista. Vedenkäyttöön tulee tietenkin katkoksia. Aikataulutamme työmme aina toiveitasi kunnitoittaen, jotta remontista olisi sinulle mahdollisimman vähän vaivaa.

Kaikilla sukittajillamme on Trelleborg-henkilösertifiointi. Tarvittaessa viemärin saneeraus hoituu myös perinteisillä menetelmillä.  

Meiltä saat tarvittaessa ratkaisun myös remontin rahoitukseen.