26.10.2017
Tunnustus annettiin tänään 26.10. perinteikkäillä LVI-Päivillä Tampereella. Raadissa vaikuttaneet Marko Sundholm, Kai Puustinen ja Matti Kiiskinen antoivat arvoa etenkin asiakaslähtöiselle toiminnalle, henkilöstöön panostamiselle ja toiminnan jatkuvuuden varmistamiselle.
Tunnustus lämmittää suuresti jokaisen Triolaisen mieltä – etenkin kun töitä on tehty paljon. Kuten tarinaamme seuranneet tietävät, vuonna 2016 teimme suuren päätöksen asettaa riman korkealle.
– Päätimme, että olemme oman alamme halutuin toimija Suomessa vuonna 2020. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi loimme uuden mission, johon koko henkilöstömme on sitoutunut, toimitusjohtajammeMartti Saarnio (kuvassa) kertaa.
Uusi missiomme on rakentaa onnellisen ihmisen koti – niin asiakkaille, työntekijöille kuin asukkaillekin.
Sisäisesti missiomme näkyy erittäin motivoituneena henkilöstönä, jonka osaamisen kehittämiseen panostamme vahvasti.
– Nostamme avainhenkilöt usein talon sisältä, jotta nuoret osaajamme saavat mahdollisuuden edetä työssään ja kehittyä osaajina. Samalla varmistamme liiketoimintamme jatkuvuuden valitun strategian mukaisesti, Martti kertoo.
Lisäksi panostamme tekemisen ja palvelun kulttuuriin. Asiakkaille ja asukkaille haluamme onnellisen ihmisen kodin näkyvän hyvällä ammattitaidolla ja asenteella tehtynä työnä sekä aitona välittämisenä.
– Tavoitteenamme on onnellinen asiakaskokemus: asiakas ja asukas saa meiltä onnistuneen remontin, iloisen mielen ja toimivan kodin, jossa on helppo olla onnellinen, Martti summaa.