Trio on rehti kumppani putkiremontille

16.04.2019

Hoidamme asumisen murheet kuntoon Helsingin, Vantaan ja Espoon alueilla. Vuotaako hana tai pönttö? Päivystämme kellon ympäri LVI-Triolla.

Yhä useammassa taloyhtiöissä mietitään parasta aikaa suurille saneeraustöille toteutustapaa ja tekijää. Korjausrakentamiseen keskittynyt Trio on huomannut, että sydämellinen palvelu yhdistettynä vahvaan kokemukseen on avain onnellisten ihmisten koteihin. Triolta taloyhtiön putkiremontin saa huolettomasti ja järkevillä kustannuksilla valitsemalla urakkamalliksi kokonaisvastuu-urakan.

KVR-urakan valinta on turvallinen vaihtoehto taloyhtiölle. ”Kannamme vastuumme urakasta loppuun saakka yhteistyössä taloyhtiön kanssa”, LVI-Trio Oy:n toimitusjohtaja Martti Saarnio kertoo. Kuva: Vastavirta

Kokonaisvastuu-urakoiden kysyntä kasvaa taloyhtiöiden keskuudessa. KVR-mallissa taloyhtiö, urakoitsija ja projektia johtava suunnittelija tekevät suunnittelun yhteistyönä ja käyvät samalla jo vuoropuhelua toteutuksesta. Rahaa säästyy, kun mutkia suoristetaan sieltä, missä niitä ei tarvita.

Trion 30 vuoden kokemus LVI-alalta näkyy taidossa sovittaa yhteen eri ammattiryhmien työvaiheet yhdeksi kokonaisuudeksi. Eniten saamme kiitosta taloyhtiöpäättäjiltä ja isännöitsijöiltä siitä, että meidän kanssa työskennellessä vallitsee luottamus siitä, että asiat ovat hallinnassa. Myös käytännönläheisyys sekä kokemusperäiset ratkaisut erityisesti teknisissä asioissa ovat nousseet keskusteluissa esille vahvuuksinamme, kertoo LVI-Trio Oy:n toimitusjohtaja Martti Saarnio.

Perinteisestä putkiliikkeestä kokonaisvaltaiseksi korjausrakentamisen taloksi kehittynyt Trio ottaa kokonaisvastuun taloyhtiön putkiremontista aina hankesuunnittelusta toteutukseen asti. KVR-projekteista vastaavat Triolaiset harjaannuttavat projektijohtamisen taitojaan jatkuvasti. Taloyhtiölle KVR-urakkamallin valinta tarkoittaa kustannussäästöjen lisäksi sitä, että taloyhtiö saa projektipäälliköksi oman Triolaisen, joka vastaa tiedonkulusta remontin aikana.

Linjasaneeraus on aina hetkellinen poikkeustila asukkaiden arjessa, mutta välittämällä ihmisistä voimme tehdä remonttiajasta mahdollisimman mukavaa. Pidämme paikat siisteinä remontista huolimatta ja huolehdimme talosta, kun se on tyhjillään. Urakan etenemisestä tiedottamisen lisäksi myös työmaamestari ja asiakaspalvelun kohdevastaava ovat tavoitettavissa matalalla kynnyksellä, Saarnio sanoo.

KVR-urakkamallin huolettomuutta taloyhtiölle lisää kustannusten helppo ennakointi. Remontin budjettivastuu kannetaan taloyhtiön kanssa yhteistyössä.

Lupaukset pidetään ja laadusta ei tingitä

Triolaisille on tärkeää jättää jälkeensä hyviä remonttimuistoja. ”Kotiin on mukava tulla, kun siisteydestä huolehditaan myös remontin aikana”, Saarnio lisää. Kuva: Vastavirta

Saarnio on huomannut, että asukkaat ovat aiempaa kiinnostuneempia asuntojensa arvon kehittämisestä korjausrakentamisen avulla. Halvat remontit ja puutteet laadussa ovat tehneet hallaa koko korjausrakentamisen alalle. Trio haluaa muuttaa ihmisten käsityksiä korjausrakentamisen laadusta tekemällä erinomaista työnjälkeä ja korjaamalla virheet rehdisti.

Talotekniikan tuntemus on lisääntynyt osakkeenomistajien keskuudessa. Se on hyvä asia, sillä silloin omistajat osaavat haastaa myös urakoitsijoita keskusteluun saneerauksen tasosta. Me emme lupaa epärealistista aikataulua tai kustannusta remontista taloyhtiölle, sillä toimimme rehdisti ja teemme sen mikä on luvattu, Saarnio sanoo.

Taloyhtiöt hakevat entistä useammin linjasaneeraukseen kumppania, jonka kautta voi lisäpalveluna teettää esimerkiksi huoneistoremontin loppusiivousta myöten putkiremontin yhteydessä.

Vaivattomuus kiinnostaa nykyajan asukasta. Olemme vastanneet tarpeeseen esimerkiksi niin, että järjestämme kumppaniverkostomme kautta putkiremontin ajaksi sijaisasunnon tai teemme huoneistoremontin laadukasta keittiötä myöten sovittaessa, Saarnio kertoo.