08.09.2020
Jäähalleihin tehdyt lämmöntalteenotto-ratkaisut säästävät rahaa ja ympäristöä. Hyötyjinä ovat kaikki kuntalaiset.
Myyrmäen sekä Trio Areenan jäähallissa Vantaan Tikkurilassa jään valmistamisesta syntyvä lämpö otetaan nykyään hyötykäyttöön. Lämpö ohjataan viereisen jalkapallokentän alle putkistoon, joka pitää kentän sulana melkein ympäri vuoden, tarjoten kymmenille tuhansille pelaajille mahdollisuuden pelata kylminäkin aikoina. Näin aikaisemmin täysin hukkaan mennyttä lämpöä käytetään järkevästi.
Jalkapallokentän lämmittäminen saattaa maksaa kylminä kuukausina jopa 20 000 euroa. Nyt lämmitysenergia on lähes ilmaista, sillä se syntyy jään tekemisestä. Lämmöntalteenotto-remontti maksaa itsensä takaisin parhaimmillaan jopa kahdessa vuodessa. Ilmaisen energian hyödyntäminen on sekä resurssiviisasta että iso ympäristöteko, sanoo lämmöntalteenoton suunnittelusta ja toteutuksesta vastannut Trion työpäällikkö Aki Kettunen.
Vantaa opettaa nuoria ajattelemaan energiatehokkaasti. Kun nykynuoret ovat meidän iässämme, heillä on resurssiviisaan ajattelun lisäksi myös entistä kehittyneemmät laitteistot. Haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka vievät tämän päivän ympäristöarvoja eteenpäin, kiinteistöpäällikkö Per Mattsson sanoo.
Haluatko tietää lisää? Kysy lisätietoja Tarjouspyyntö-sivulta.