LVI-Trio keskittyy talotekniikkahuoltoon ja palvelu-urakointiin – taloyhtiöiden putkiremonttiliiketoiminta myydään

QMG-konsernin strategian mukaisesti LVI-Trio terävöittää toimintaansa ja keskittyy jatkossa LV- ja IV-huollon sekä palvelu-urakoinnin tehtäviin.

Päätöksen seurauksena yhtiön strategian ulkopuolelle jäävä liiketoiminta, pääurakoitsijavastuulla taloyhtiöille tehtävät linjasaneeraus- eli putkiremonttiprojektit, on myyty 31.10. ryhmälle yhtiön henkilöstöä.

QMG-konserni koostuu yli 40 talotekniikkaurakointia ja -palveluita tarjoavasta tytäryhtiöstä, joista 14 toimii pääkaupunkiseudulla QMG Partners -verkostona. LVI-Trio on kuulunut siihen vuodesta 2020. LVI-Trion liikevaihto oli vuonna 2022 noin 29,2 miljoonaa euroa, ja sillä on henkilöstöä noin 180. Myytyjen linjasaneerausten osuus liikevaihdosta on noin kolmannes ja henkilöstöstä noin 50 ihmistä.

Strategiaa vahvistetaan ja uusi liiketoimintajohto on nimitetty

LVI-Trio keskittyy jatkossa IV- ja LV-huoltopalveluihin sekä palvelu-urakointiin. IV-huollon liiketoimintajohtajana jatkaa Janne Louho, LV-huollon liiketoimintajohtajana Kosti Kerve ja palvelu- urakoinnin liiketoimintajohtajana Matti Eskola. LVI-Trion toimitusjohtajana jatkaa Pekka Pöykkö, joka on myös QMG Partnersin toimitusjohtaja.

Muutoksella ei ole vaikutuksia IV-huollon, LV-huollon ja LVI-palvelu-urakoinnin henkilöstöön.

– LVI-Triolla on vahva jalansija pääkaupunkiseudulla. Toimimme muun muassa suurten kiinteistönomistajien, kuten Kojamon ja HKL:n, pitkäaikaisena sopimuskumppanina. Vahvuutenamme on myös kyky tarjota tarvittaessa laajaa palveluvalikoimaa QMG Partnersin kautta – olemme LVI-palveluiden lisäksi merkittävä sähköurakoinnin, rakennusautomaation, jäähdytys- ja kylmätekniikan sekä turvatekniikan toteuttaja, Pekka Pöykkö kertoo.

– Tavoitteemme on kasvattaa LVI-Trion palveluliiketoimintaa uusilla sopimuksilla, eivätkä yritysostotkaan ole poissuljettuja. LVI-Trio jatkaa toimintaansa nykyisellä nimellään ja vastaa kaikista yhtiön palvelusopimuksista. Linjasaneerauksiin liittyvät vastuut siirtyvät liiketoiminnan ostajalle, Pekka Pöykkö lisää.

– Kun strategiamme mukaiseesti selkeytämme LVI-Trion toimintaa, olemme tyytyväisiä, että linjasaneeraustoiminta siirtyy uudelle yritykselle ja henkilöstöryhmälle, jota johtaa yhtiön aikaisempi vetäjä Martti Saarnio. Jatkuvuus on tärkeää myös näille asiakkaille. Kiitämme Marttia hyvästä yhteistyöstä ja ammattilaisuudesta QMG-vuosien aikana, ja toivotamme menestyksekästä jatkoa, Pekka Pöykkö toteaa.

– On ollut hienoa olla mukana QMG:n pohjoismaisessa tarinassa ja toivotankin kaikille triolaisille hyvää jatkoa sen parissa, Martti Saarnio sanoo.

Linjasaneeraus-organisaatio on palkittu 2023 Vuoden putkiremontti -palkinnolla, ja kohteena oli As Oy Säästörasti Helsingissä. Urakassa toteutettiin kuuden kerrostalon laaja linjasaneeraushanke 236 asuntoon. Kohteessa tehtiin laajan saneerauksen lisäksi mittava energiaremontti. Hanke toteutettiin projektinjohtourakkamallilla, missä urakoitsija osallistui urakan toteutussuunnitteluun.

Lisätietoja:
Pekka Pöykkö, toimitusjohtaja, QMG Partners Oy ja LVI-Trio Oy, 050 432 4822, pekka.poykko@qmg.fi

MBO-kaupalla LVI-Triosta irtoava liiketoiminta eli Kvartti Putkiremontti Oy keskittyy linjasaneerauksiin, asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille tehtäviin pieniin sekä keskisuuriin urakoihin sekä pääurakoitsijavastuulla tehtäviin taloteknisiin urakoihin. Yrityksen toimitusjohtajana tulee toimimaan Teemu Kallio. Hän on toiminut linjasaneerauksien parissa liiketoimintajohtajana sekä muissa johtotehtävissä LVI-Trio Oy:ssä. Martti Saarnio vastaa jatkossa yrityksen päätöksistä hallituksen puheenjohtajan roolissa.

Uusimmat artikkelit

Janne Korhonen nimitetty LVI-Trion toimitusjohtajaksi

Keväästä 2023 LVI-Trio Oy:ssä palvelu-urakointiin erikoistuneena johtajana työskennellyt Janne Korhonen on nimitetty LVI-Trion toimitusjohtajaksi. Korhonen…

LVI-Trion henkilökuntaa ja huoltoauto.

Valtuutetulla IV-huoltokumppanilla on takataskussa tietoa ja tarviketta, jota ei löydy hyllystä 

Omakotitalon ilmanvaihdon huollossa voi valtuutetun huoltoliikkeen käyttö nousta arvoon arvaamattomaan. Kirkkonummelaisen Jani Lepojärven kotona säästyttiin…

Kuva asunnosta, jossa LVI-Trion asentaja huoltaa lämpöpatteria.

Milloin patteriverkoston tasapainotus tai lämmönsiirtimen toimivuus tulee tarkistaa?

Kiinteistön lämmitysverkoston aktiivisella huollolla ja ylläpidolla pystytään tehokkaasti ehkäisemään epämieluisia yllätyksiä kriitisillä hetkillä. Usein viilenevät…