Trio-konserni sulautuu yhdeksi – entistä vahvempi ja yhtenäisempi LVI-Trio
Triossa tehdyn selvitystyön lopputulemana, konserniyhtiö on päätetty yhdistää yhdeksi yritykseksi. Tytäryhtiö Trio Korjausrakentaja Oy ja Trio Ilmastointi Oy tulevat sulautumaan emoyhtiö LVI-Trio Oy:hyn elokuun 2021 päätteeksi.
1.9.2021 alkaen kaikkien nykyisten Trion konserniyhtiöiden toiminta jatkuu LVI-Trio Oy:n nimen ja y-tunnuksen (0631725-2) alla, säilyttäen markkinoinnissa nykyisen Trio-brändinsä.
Uudelleenjärjestely ei vaikututa asiakassopimuksiin, menossa oleviin urakoihin, yhteystietoihin tai henkilökunnan työsuhteisiin. Sulautumisen jälkeen LVI-Trio Oy:n toimitusjohtajana jatkaa Martti Saarnio.
Uskomme, että selkeyttämällä yhtiörakennettamme, voimme näyttäytyä ja toimia niin sisäisesti kuin myös ulkoisesti asiakkaille ja sidosryhmille päin entistäkin vahvempana ja yhtenäisempänä LVI-Triona, Martti Saarnio kertoo.
Trio Korjausrakentaja Oy:n toimitusjohtajana syksystä 2016 alkaen toiminut Kosti Kerve jatkaa LVI-Trio Oy:n palveluksessa nykyisiin vastuualueisiinsa pohjautuvissa tehtävissä.
LVI-Triolta löydät kaikki talotekniikan ja korjausrakentamisen palvelut aina linjasaneerauksista ja laajoista urakoista pieniin ja nopeisiin huolto- ja korjaustöihin. Asiakkaidemme tyytyväisyys kertoo huolellisesta työnjäljestä ja sujuvasta projektijohtamisesta – asioista, joita olemme kehittäneet yli 30 vuoden ajan. Meille onnistumisen mittareita ovat tilaajan tyytyväisyys, asukkaan onnellisuus ja tiimimme työnilo.
LVI-Trio on osa QMG Partners -palveluverkostoa.
Uusimmat artikkelit
Janne Korhonen nimitetty LVI-Trion toimitusjohtajaksi
Keväästä 2023 LVI-Trio Oy:ssä palvelu-urakointiin erikoistuneena johtajana työskennellyt Janne Korhonen on nimitetty LVI-Trion toimitusjohtajaksi. Korhonen…
Valtuutetulla IV-huoltokumppanilla on takataskussa tietoa ja tarviketta, jota ei löydy hyllystä
Omakotitalon ilmanvaihdon huollossa voi valtuutetun huoltoliikkeen käyttö nousta arvoon arvaamattomaan. Kirkkonummelaisen Jani Lepojärven kotona säästyttiin…
LVI-Trio keskittyy talotekniikkahuoltoon ja palvelu-urakointiin – taloyhtiöiden putkiremonttiliiketoiminta myydään
QMG-konsernin strategian mukaisesti LVI-Trio terävöittää toimintaansa ja keskittyy jatkossa LV- ja IV-huollon sekä palvelu-urakoinnin tehtäviin.…