Me olemme Trio

Tiedämme, miten onnellisen ihmisen koti rakennetaan. Remontoimme päivittäin yli 60 remonttimuistoa tyytyväisille asiakkaillemme. Hymyileviä, onnellisten kotien omistajia on syntynyt yli 30 vuoden aikana paljon. Lunastamme luottamuksenne jatkossakin tekemällä töitä rehdisti. Vuonna 2017 meidät valittiin vuoden LVI-urakoitsijaksi.

Trio valittiin vuoden LVI-urakoitsijaksi vuonna 2017.

Me uskomme

että onnellisuutta voi parantaa onnistuneella korjausrakentamisella.

Meidän mielestämme

olemme onnistuneet, kun työn tilaaja sekä vastaanottaja hymyilevät onnellisina.

Teemme kaikkemme,

jotta sinäkin kokisit, että Trio antaa avaimet onnellisen ihmisen kotiin.

Muutamme korjausrakentamisen alaa välittämällä ihmisistä

Me Triolla teemme onnellisten ihmisten koteja. Kun kohtaat Triolaisen, tunnistat hänet varmasti; jämäkkä kädenpuristus ja katse suoraan silmiin kertoo oleellisen. Meille suoraselkäinen toiminta on sitä, että toteutamme urakan toiveidesi mukaisesti ja lähdemme työmaalta vasta kun molemmat osapuolet hymyilevät tyytyväisenä. Se mikä sovitaan, toteutetaan loppuun asti ja mieluiten niin, että odotuksesi ylitetään. Välitämme kotisi lisäksi myös toisistamme. Yhteistyön korostaminen ja välittäminen työkaverista tekevät meistä Trion.

Miten onnellisen ihmisen koti syntyy?

Triolla ”LVI” ei ole pelkästään kirjainyhdistelmä osana talotekniikkaa.

Luottamus, Välittäminen ja Ihminen itsessään ovat arvoja, jotka näkyvät kaikessa arjen työssämme. Vuodesta 1986 asti toimineena, olemme nähneet kaiken alalla; materiaalien kehittymisen, uuden teknologian läpimurron ja asiakkaiden muuttuvat tarpeet. Trio on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä kokonaisvaltaiseksi korjausrakentamisen taloksi, joka toteuttaa kaikki palvelut linjasaneerauksista ja laajoista urakoista pienempiin korjaustöihin ja talotekniikan huoltoon.

Trio työllistää yli 180 henkilöä ja joukosta löytyy asiantuntijoita odottamattomiinkin tilanteisiin. Meille tärkeintä on, että jokainen Triolainen jakaa samat arvot ja sitoutuu laadukkaaseen asiakaspalveluun. Tästä syystä koulutamme ja perehdytämme jokaisen työntekijän talon tavoille. Meillä viihdytään töissä – jopa pitkän työuran alusta loppuun.

Luottamus täytyy ansaita.

Onnellisen ihmisen koti tarkoittaa myös sitä, että emme jätä hommia kesken siksi, ettei jokin asia ”kuulu meille”. Oli kyseessä sitten odottamaton putkirikko, tai siitä aiheutunut vesivaurio, ilmanvaihdon päivittäminen 2020-luvulle tai mikä tahansa talotekniikkaan taikka korjausrakentamiseen liittyvä palvelu, lupaamme löytää joukostamme ammattitaitoisen tekijän tarpeisiisi. Teknologian kehittyessä, sähkö- ja IoT-töistä on tullut osa putkimiehen arkea. Alati muuttuvassa ympäristössä meille on tärkeää kehittää jatkuvasti Triolaisia ja osaamistamme. Pitkä historiamme kertoo siitä, että olemme tässä onnistuneet.

Emme tingi täsmällisyydestä, eikä tuloksellisuus ole meille vain euroja viivan alla. Piilokulut ovat alalla valitettavan yleisiä. Meille Triolla ne ovat kirosana. Haluamme muuttaa käsityksesi korjausrakentamisen alan asiakaspalvelusta. Arvopohjamme ja tapa kohdata asiakas ovat asioita, joilla erotumme kilpailijoista.

Triossa yhdistyy yli 30 vuoden kokemus ja nykyaikainen, suunnitelmallinen projektinjohto. Yhdessä olemme paljon. Asiakkaanamme tulet kokemaan sen.

Me haluamme luoda työntekijöillemme pitkäjänteisyyttä niin, että he voivat rakentaa elämänsä työpaikan varaan. Tästä osoituksena meillä on pitkiä työuria, mikä todistaa että Triossa on hyvä tehdä töitä.

Martti Saarnio, toimitusjohtaja

Triolla ollaan avoimia ja rehellisiä. Triolaiset ovat onnellisia myös työpaikallaan. Esimiehet ovat reiluja ja joustamista löytyy puolin ja toisin.

Janne Louho, IV-nuohous ja sisäilma-asiat

Parasta on se, että kokee työnsä merkittäväksi ja siihen pystyy itse vaikuttamaan. Pystymme kehittämään toimintatapoja osaston ja tiimin kanssa. Luotto työntekijöihin on kova ja Trio antaa vastuuta tekijöilleen. Täällä annetaan ratkaista asioita itse, eikä holhota turhaan.

Joni Stoor, työnjohtaja

Lataa laskutustietomme

LVI-Trio Oy

(Y-tunnus 0631725-2)

Laskutustiedot