Syksy on kiinteistöjen lämmönsäätöjen ruuhka-aikaa – Trion tehokkaalla työjärjestelyllä nopeita ja kestäviä tuloksia

11.11.2021

lvi trio tiimi lämmönsäätö

Joka syksy Trion puhelin alkaa soimaan tiheään tahtiin. Viimeistään viilenevät ilmat herättävät taloyhtiöt ja kiinteistöjen omistajat mahdollisiin lämmönsiirrosta ja siihen liittyvistä säädöistä johtuviin huoliin, joihin ratkaisuna olisi joko järjestelmän vaihto, huolto tai perussäätöjen kohdilleen asettaminen. Syksyisin tilausmäärät tuplaantuvat.

Taloyhtiöiden päätöksenteko saattaa olla pitkäkestoista ja jopa kaksi vuotta vanhoista tarjouksista tulee kyselyitä. Toinen syksyisin kuultava kysymys asiakkaalta on, että ehtiihän korjauksen tai huollon tehdä ennen lämmityskauden alkua. Parhaimmillaan olemme hoitaneet 28 kohdetta samana vuonna. Kaikkien osapuolien kannalta toivottavaa olisi, että tilanteet osattaisiin ennakoida hyvissä ajoin, LVI-Trion työpäällikkö Aki Kettunen kertoo.

Valttikorttina nopeus ja työn suorittaminen myös talvella

Trio on poikkeuksellinen toimintatavassaan. Se kykenee suoriutumaan isostakin asennusurakasta useisiin muihin verrattuna nopeasti, jolloin se on erityisesti kiinteistöjen asukkaille miellyttävämpää.

Jos joillain menee kaksi kuukautta verkostojen venttiilien vaihdossa, ilmauksissa ja säädöissä, me suoritamme sen kuukaudessa, josta venttiileiden vaihdot jopa päivässä. Asumishaitta on tällöin minimaalinen. Pystymme tekemään isojakin juttuja päivässä, ja tästä olemme saaneet paljon hyvää palautetta, Kettunen hehkuttaa.

Asukkailla ei tarvitse olla huonekaluja siirrettynä kuukausia, kun me valmistelemme kaiken hyvin, teemme nopeat venttiilinvaihdot ja muutama asentaja valjastetaan hoitamaan säädöt. Meillä on ollut kohteita, joissa jopa 30 asentajaa on mukana vaihtopäivänä, jolloin eteneminen on reipasta. Yhden päivän lämpökatkolla voimme vaihtaa jopa 200 patteriventtiiliä päivässä, hän lisää.

Talventulokaan ei varsinaisesti haittaa Trion urakasta suoriutumista nimenomaan Trion rakentaman työjärjestelyn ansiosta, jolloin lämpökatkot pystytään minimoimaan. Kettunen nimeää tämän yhdeksi heidän valttikorteistaan:

Valttikorttimme on myös se, että voidaan tehdä talvella. Usein monet tekevät nämä kesällä, varaten rutkasti aikaa. Me pystymme tekemään isonkin talon vain vuorokauden lämpökatkolla, pakkasrajat huomioiden. Kun ei mennä alle 10 pakkasasteen, homma hoituu. Säätöjen tarkistus puolestaan vaatii pakkaskelin.

Milloin on syytä huolestua, missä menee ongelman raja?

Lämmönsiirto-ongelmat voivat ilmetä usealla tavalla. Perinteisin ongelma on lämmön epätasapaino eri huoneiden tai huoneistojen välillä.

Toisessa huoneessa on +26 astetta kun samaan aikaan toisessa +18, mikä viittaa heti perussäätöjen olevan pielessä. Yleensä lämmitysverkoston tasapainotuksessa eli perussäädössä melkein täydellä varmuudella vaaditaan patteriventtiilien uusiminen ja verkoston säätö, etenkin jos puhutaan yli 10 vuotta vanhoista latteista. Pelkällä säädöllä riskiksi jää vuotaminen, Kettunen havainnollistaa.

Ongelmat ilmenevät myös muilla tavoilla, jolloin esimerkiksi veden väri tai sen haju muuttuu epämiellyttäväksi.

Jos hanasta tulee värillistä vettä, isolla todennäköisyydellä kaukolämpölaitteessa on vuoto. Vuoto on sisällä, joka ei näy ulos. Kaukolämpöputkissa on mukana ominaisuus, joka värjää veden, jotta tietää jos on ongelma. Lämmönsiirtimen käyttöikä on noin 20–25 vuotta. Uusissa laitteissa tehoja otetaan käyttöön enemmän, joka taas lyhentää käyttöikää – hyötysuhde on näin toki parempi, Kettunen valottaa.

Lämmönsiirtimen vaihtoon varauduttava hyvissä ajoin – ei hyllytuotteena

Vaikka Trio on ripeä asennusliikkeissään, kokonaisen lämmönsiirtimen vaihtoon tulisi varautua erityisen hyvissä ajoin. Laitteiden hankinnassa tulee olla tarkkana, sillä kaikki laitteet eivät käy kaikkialle ja räätälöinti on välttämätöntä.

Kaikki laitteet räätälöidään aina kohteen mukaan, eivätkä ne ole hyllytuotteita. Mitoitukset tehdään vesikalusteiden ja lämmönkäytön mukaan, tarkkojen kuvien ja suunnitelmien perusteella. Myös asuinalueen paine-erot vaikuttavat, ja yhteensopivuus oman kaukolämpöverkon kanssa – tässä on syytä olla tarkkana. Putkissa liikkuva vesi saattaa olla jopa 120 asteista, joten syystä tämä on myös luvanvaraista toimintaa, Kettunen tarkentaa ja korostaa asian tärkeyttä.

Räätälöityjen tuotteiden tilauksessa voi mennä 4–8 viikkoa. Talven pakkasilla laitteen ollessa korjauskelvoton, uuden laitteen odotusaika voi tuntua viileän pitkältä. Tähän on onneksi väliaikainen hätäratkaisu.

Jouluna jos laite menee rikki, voi tulla kylmä, jos joutuu helmikuuhun odottamaan. Hätään löytyy onneksi väliaikainen lämmönsiirrin, joka on niin sanottu yleismalli, jolla saa tekohengitystä hätäajan yli, mutta se nostaa kokonaiskustannusta merkittävästi. Siksi ennakointia ei voi liiaksi korostaa, Kettunen kertoo.

Ei aina se hinta, vaan laatu, luottamus ja osaaminen

Trion koko työketju on asiansa osaava ja saumaton. Asiakaspalvelun taso on ollut koko sen historian ajan korkealla ja asiakkaiden luottamus on ollut ansaittua. Ymmärrystä lisää se, että työnjohdossa työskentelevät henkilöt ovat jokainen tehneet itsekin asennustöitä, joten kokonaisvaltainen tilanteen hahmottaminen on kohdallaan.

Trion porukka on aina ollut sellaista, että heille on voinut antaa huoletta avaimet ihmisten koteihin. 30 vuoden yhteistyön aikana ei ole tullut koskaan hikkoja vastaan, pitkän uran ammatti-isännöitsijänä tehnyt sekä nykyään hallitusammattilaisena toimiva Tapio Lampinen sanoo.

Hyvällä hinnalla ja kattavalla paketilla saat usein sitä mitä tilaat, eikä tule yllätyksiä. Luottamuspeliä se on tässäkin tapauksessa, Kettunen toteaa päätteeksi.

Tiesitkö, että Trio on kaukolämpöurakoitsija, joka on yksi ensimmäisistä Helenin valtuuttamista omavalvontaoikeudellisista kaukolämpöurakoitsijoista. Kaukolämpöurakka pystytään Trion toimesta ottamaan näppärästi haltuun puolestasi ja myös yhteydenpito viranomaisiin hoidetaan valmiiksi. Trio pystyy huolehtimaan myös remonttien suunnittelusta ja valvonnasta luotettavan kumppaniverkostonsa avulla – asiakas saa paketin avaimet-käteen-periaatteella.

Pyydä tarjous

***

Milloin patteriverkoston tasapainotus tulee tarkistaa?

  • Huoneistojen lämpötilaerot vaihtelevat suuresti
  • Edellisestä patteriverkoston perussäätötyöstä on yli 20 vuotta
  • Kaukolämmönsiirrin vaatii vaihtoa

 

Onnistuneen perussäädön askeleet:

  1. Kartoitetaan mitä pitää tehdä; tarvitaanko esimerkiksi patteriventtiilien vaihto, jonka jälkeen suunnitellaan työ.
  2. Seuraavaksi isännöitsijä tekee yleistiedotteen asukkaille, jonka jälkeen myös Trio antaa oman tarkemman tiedotteensa asuntokohtaisesti. Tiedotteessa kerrotaan kesto, milloin kyseiseen asuntoon tullaan asentamaan ja kuka on kohteen vetäjä, kehen olla tarvittaessa yhteydessä. Venttiilienvaihdot tehdään isolla asentajaporukalla päivässä, jonka jälkeen verkoston säätöä ja ilmausta jatketaan muutaman asentajan voimin.
  3. Venttiilien vaihdon jälkeen kestää noin viikko, että ilmaus on saatu tehtyä ja säätötyö lähenee loppuaan.
  4. Kun virtaamat ja paine-erot on saatu säädettyä, suunnittelija antaa hyväksyntänsä ja termostaatit voidaan asettaa paikoilleen.
  5. Termostaattien asennusten jälkeen jokaiselle asukkaalle annetaan ilmoitus, että työ on valmis. Kokonaisuuteen menee parhaimmillaan vain kaksi viikkoa ja pisimmillään neljä viikkoa, ilmauksesta ja säätötyön laajuudesta riippuen. Kerrostalot ovat nopeampia suorittaa kuin esimerkiksi rivitalot.
  6. Viimeisenä pakettiin sisältyy lisäksi lämpötilojen mittaus sekä hienosäätö. Kyseessä on pieni toimenpide, joka kestää päivän. Toimenpiteeseen tarvitaan aina muutama aste pakkasta.
  7. Viimeistenkin virityksien jälkeen, perussäätö kestää taas jopa 20 vuotta.

 

Kaukolämpö-kohteissa lämmönsiirrin vaihdetaan viimeistään, kun:

  • Lämmönsiirrin on yli 20 vuotta vanha
  • Kiinteistön eri huoneiden lämpötilat vaihtelevat
  • Käyttövesi on keltaista tai vihreää
  • Käyttövesi haisee pahalta ja maistuu kummalliselta
  • Lämmitysjärjestelmän paine nousee itsekseen ja varoventtiili vuotaa jatkuvasti lattialle

Lämmönsiirtimen vaihdon askeleet:

  1. Aluksi asiantuntija tulee paikan päälle selvittämään oikean laitteen. Samalla energialaitokselta tulee saada mitoitustiedot, jotka asianmukaisesti pyydetään taloyhtiön isännöitsijän tai kiinteistön omistajan toimesta. Mitoitustiedoista saadaan varmuus ja tiedetään, tarvitaanko laitteistoon muutoksia. Katselmuksen ja kaikkien vaadittavien tietojen jälkeen tehdään lopullinen tarjous.
  2. Kun tarjous on hyväksytty, LVI-suunnittelija käy paikan päällä ja piirtää kytkentäkaavion ja urakoitsijakuvan, joka lähetetään energialaitokselle hyväksyttäväksi. Kun energialaitos antaa ”vihreää valoa”, laite voidaan tilata ja kaukolämpöpaketin valmistus alkaa.
  3. Paketti valmistuu noin 4–6 viikossa, jonka jälkeen laitteet saapuvat kohteeseen. Asentaja menee paikalle alkuviikosta tekemään esivalmistelut. Viikon puolessa välissä suoritetaan itse laitteen vaihto yhden päivän aikana. Tänä aikana sekä lämmitys että vesi ovat poissa käytöstä. Vanha laite viedään pois ja uusi laite hitsataan paikoilleen. Lisäksi kytketään sähköt ja laitetaan automatiikka toimintaan.
  4. Kun asennus on saatu suoritettua ja varmistuttu, että kaikki toimii, suoritetaan loppusiivous ja viimeistellään eristykset. Saman viikon perjantaihin mennessä paketti on käytännössä kasassa. Työn valmistuttua säätölaitetoimija virittää lisäksi säätökäyrän ja tuottaa virityspöytäkirjan, jota tarvitaan tulevaa lopputarkastusta varten.
  5. Lopputarkastus on kaksivaiheinen. Tarkastuksessa käydään läpi käyttöönotto ja tehdään muun muassa koepaineistus. Useissa Helenin verkostoa koskevissa laiteuusinnoissa riittää yksi omavalvontatarkastus, jonka olemme Triona valtuutettuja itse suorittamaan, mikä nopeuttaa prosessia entisestään. Suoritettuamme tarkastuksen, lähetämme vaadittavan raportin kaukolämpötarkastajalle. Uudisrakennuksien kohdalla tarkastus vaatii yleensä kaksi kertaa.

 

Onko lämmönsäätö ajankohtaista teidän kiinteistössä?

Ota yhteyttä